Ryhmävalmennus

Ryhmävalmennus paaston avulla

Ryhmävalmennuksessa ryhmä voi motivoida toisiaan ja samalla luodaan valmennettavien oma yhteisö. Ryhmävalmennus voidaan toteuttaa joko tiettyyn sairauteen tai tavoitteeseen kohdistuvana (esim. tyypin 2 Diabetes tai painonpudotus) tai sekaryhmänä, jolloin jokaisen ryhmäläisen tilanne ja hoitotarve arvioidaan valmennuksen alussa erikseen.

Kenelle ryhmävalmennus on tarkoitettu?

Ryhmävalmennus sopii yrityksille, yhteisöille tai kumppaneille, joiden piiristä löytyy useampi henkilö, joka haluaa aloittaa valmennuksen samaan aikaan ja jotka haluavat tukea toisiaan valmennuksen aikana.

Ryhmävalmennus on työnantajalta mainio tuki työntekijän elämänlaadun parantamiseen.

Valmennukseen osallistujat myös yleensä tuntevat itsensä energisemmiksi ja esim. valmennukseen liittyvät terveyshyödyt voivat näkyä konkreettisina sairaspoissalojen vähentymisinä.

Ryhmävalmennuksen kustannuksista voi vastata joko tilaajayhteisö, asiakkaat suoraan tai kustannukset voidaan jakaa sovitulla tavalla.

Seuranta ryhmävalmennuksen aikana

Ryhmävalmennuksen aikana jokaista asiakasta seurataan yksilöllisen tavoitteen mukaan ja lisäksi sovitaan ryhmätapaamisille oma erillinen aikataulu.

Yksilöllinen ruokavalio

Ruokavalio suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Sekä paastoaikataulua että ruokavaliota muutetaan valmennuksen aikana. Kaikki muutokset tehdään yhdessä asiakkaan kanssa.

Ruokavalio on ketogeeninen ja ruokavalioon saat meiltä tarkat ohjeet sen toteuttamiseen. '

Yhteistyö oman lääkärin kanssa

Oman lääkärin tulee olla tietoinen, että asiakas on paastovalmennuksessa. Valmennuksen alussa asiakas käy verikokeissa ottamassa tarvittavat veriarvot.

Mahdolliset esteet valmennukselle

Valmennus ei sovellu raskaana oleville, imettäville, aliravitsemuksesta kärsiville tai lapsille.

Muut mahdolliset lääkitykset huomioidaan tapauskohtaisesti.

Valmennuksen kesto ja hinnoittelu

  • Ryhmävalmennus hinnoitellaan tarjouksen mukaan ja valmennuksen kesto on vähintään 2kk (painonpudotus).
  • Koko ryhmän valmennuksen kesto sovitaan tapauskohtaisesti.
  • Hinnoittelu noudattaa muiden valmennusten hintatasoa + mahdolliset yhteiset ryhmätapaamiset ja muu sovittu ryhmätoiminta.

Oletko kiinnostunut ryhmävalmennuksesta?

Täytä yhteydenottopyyntö ja palaamme asiaan mahdollisimman nopeasti.

Ota yhteyttä - ryhmävalmennus
Kerro meille hieman taustastasi ja tavoitteistasi, niin osaamme auttaa sinua parhaalla mahdollisella tavalla.

Valmennukset

Miksi ryhmävalmennus

  • Ryhmävalmennus mahdollistaa tehokkaan vertaistuen ryhmän sisällä.  
  • Terveyden edistäminen tuottaa hyötyjä sekä henkilölle itselleen että ryhmän yhteisölle (kuten yritys tai muu yhteisö). 
  • Valmennuksen tarjoaminen työntekijöille on konkreettinen osoitus, että yritys välittää työntekijöistä ja heidän terveydestään.  
  • Ryhmävalmennus ja sen pituus räätälöidään aina tarpeen mukaan. 

Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö sivulla olevalla lomakkeella tai ole yhteydessä:

Turo Numminen
turo@paastovalmennus.fi
050 517 1752 

Kerron mielelläni lisää ryhmävalmennuksen mahdollisuuksista. 

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram