Case-tutkimus 2019 Vaste Oy

Paaston ja hiilihydraattirajoitteisen ruokavalion vaikutus metaboliseen oireyhtymään ja prediabetekseen 12 viikossa.

Vaste Oy sai ensimmäistä kertaa Suomessa julkishallinnon rahoituksen hiilihydraattirajoitteisen ruokavalion ja paaston protokollaan kesäkuussa 2019. Suomessa ei ole koskaan aiemmin myönnetty rahoitusta kyseiseen protokollaan. Rahoituksen myönsi valtioneuvoston kanslia, joka on yksi Suomen 12 ministeriöstä.

Vaste käytti rahoituksen case-tutkimukseen, jossa Vaste tutkii hiilihydraattirajoitteisen ruokavalion ja paaston tehoa metabolisessa oireyhtymässä ja prediabeteksessa.

Tutkimus alkoi 15.7.2019 Vasteella ja sen kesto on 12 viikkoa. Tutkimukseen valittiin alkuhaastattelun jälkeen 4 metabolisen oireyhtymän kriteerit täyttävää koehenkilöä. Tutkittavat kävivät verikokeissa ennen tutkimuksen alkua, jossa katsottiin keskeisimpiä veriarvoja metabolisen oireyhtymän kannalta. Tutkimuksen lopuksi tutkittavat käyvät uudestaan verikokeissa, jolloin näemme, kuinka hyvin protokolla on vaikuttanut tutkittavien veriarvoihin ja sairauden tilaan. Tutkimuksesta kirjoitetaan tieteellinen raportti.

Menetelmät

Tutkimuksen aikana koehenkilöitä seurataan tiiviisti päivittäin. Tutkittavat mittaavat verensokereita 4-6 kertaa päivässä ja joka aamu mitataan verenpaine (kolme määritystä). Kerran viikossa käydään vaa´alla punnitsemassa paino ja mitataan vyötärönympärys. Ketoaineet mitataan kerran viikossa, jolloin pystytään näyttämään, että tutkittavat pysyvät oikeassa ruokavaliossa ja haluttu fysiologinen tila on päällä. Jatkuva seuranta takaa myös sen, että protokollaan pystytään tekemään tarvittaessa muutoksia lähes reaaliajassa ja eteneminen on turvallista. Koehenkilöitä seuraa myös Vasteen farmaseutti Maiju Javanainen varmistaakseen lääkkeiden turvallisen käytön tutkimuksen aikana. Hän antaa tarvittaessa ehdotuksen lääkitysmuutoksista. Lääkitysmuutokset tehdään aina koehenkilön oman lääkärin valvonnassa.

Otanta tutkimuksen tiivistelmästä.

6 viikkoa takana

Tutkimus on edennyt nyt puoleenväliin. Kaikki koehenkilöt ovat edelleen motivoituneita eikä kukaan ole tippunut pois. 42 päivässä koehenkilöt ovat tiputtaneet painoa keskimäärin 9.2 % ja vyötärö on kaventunut keskimäärin 9.3 %. Kahdella koehenkilöistä oli myös verenpainetauti ennen tutkimuksen alkua. Molemmat ovat parantuneet verenpainetaudista ja kaikki verenpainelääkkeet on tiputettu pois. Ottaen vielä huomioon, että toisella koehenkilöllä oli ollut verenpainetauti yli 10 vuotta. Vaikka liikunta on suositeltavaa, sen osuus on ollut hyvin vähäistä tai olematonta tutkimuksessa.

Vaste on erittäin tyytyväinen tutkimuksen etenemiseen ja tulokset tähän mennessä ovat jo todella lupaavia. Myös itse tutkimuksessa olevat koehenkilöt ovat erittäin tyytyväisiä ja motivaatio on huipussaan. Lopulliset tulokset julkaistaan loka-marraskuussa 2019.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram